Vaihdot

Musikaalissa on monta tapahtumapaikkaa. Pepan asunto, dubbausstudio, katu, asianajajan toimisto, oikeussali ym. Vaihdot paikasta toiseen tapahtuvat yleensä kohtausten välissä mutta joskus myös kohtausten sisällä ja jotta vaihdot tapahtuisivat mahdollisimman kitkattomasti eikä yleisön tarvitsisi istua liian pitkään pimeässä kuunnellen vaihtomusiikkia ja katsella mustiin pukeutuneita ihmisiä liikuttelemassa lavasteita, niin niitä pitää harjoitella. Huonosti toimivat vaihdot vaikuttavat koko esityksen rytmiin. Mitä sulavammin liikutaan tapahtumapaikasta toiseen, sitä jouhevammin koko juttu etenee.

Kävimme viime viikolla koko musikaalin läpi keskittyen etupäässä juuri vaihtoihin. Se on aikamoista rämpimistä ja vaatii kaikilta pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä kun kohtausten vaihtoja hinkataan uudestaan ja uudestaan. Vaihdoissa pyritään eliminoimaan kaikki turha liike ja kaiken on sujuttava kuin tanssi. On sovittava tarkasti kuka tuo mitäkin lavalle. Mööbeleille on lattiaan merkitty tarkat paikat, jotta ne ovat valojen kannalta oikeassa paikassa. Sen lisäksi pöydät ja sängyt kulkevat renkailla jotka lukitaan jotta esineet pysyvät paikoillaan.

Lattiaan merkitään paikat liikkuville kalusteille.
Lattiaan merkitään paikat liikkuville kalusteille. (2:1 tarkoittaa toisen puoliajan ensimmäistä kohtausta)

Yleensä vaihdot hoitavat näyttämömiehet, mutta koska meillä on niin pieni henkilökunta niin vaihdoissa auttavat myös pukija, rekvisiitan hoitaja ja ne näyttelijät jotka ehtivät. Muunmuassa Pepan asunnossa on niin paljon kalusteita ja isoja elementtejä, että kaikki kynnelle kykenevät osallistuvat niihin vaihtoihin.

Kuva takaa-ajo kohtauksen harjoituksista.
Kuva takaa-ajo kohtauksen harjoituksista.

Tulevana perjantaina on ensimmäinen valmistava harjoitus ja sen vuoksi vaihdot on saatava toimimaan. Keskeytyksiä voi silloin vielä tulla, mutta päätavoitteena on päästä näytelmä läpi. Vasta ensimmäisistä kunnon läpimenoista tiedetään esityksen kesto. Keväällä kellotimme läpimenot, mutta nyt kun mukana on bändi ja ainakin osa vaatteista ja muutenkin kun kohtausten rytmit ovat harjoitusten myötä muuttuneet, niin vasta perjantaina olemme astetta viisaampia keston suhteen. Yleensä ensimmäiset läpimenot ovat pitkiä ja esitys tiivistyy ja lyhenee toiston kautta. Harvemmin joudutaan tekemään mitään radikaaleja lyhennyksiä. Tämä juttu kestää arviolta noin kaksi ja puoli tuntia väliaikoineen.

Harjoituskauteen sisältyy kolme valmistavaa harjoitusta, jossa tärkeimmät olosuhteet ja välineet ovat varsinaisen esityksen kaltaisia. Valmistavien jälkeen tulevat kolme pääharjoitusta jossa lavastus, valaistus, tehosteet, musiikki, avustajat, puvusto, tarpeisto ja muut lopulliseen esitykseen kuuluvat seikat ovat samat kuin esityksessä. Viimeisen pääharjoituksen tulee jatkua kuin esitys. Sitä ei saa keskeyttää.

Pasi Lehtinen asentaa Mikko Töyssylle langatonta mikkiä.
Pasi Lehtinen asentaa Mikko Töyssylle langatonta mikkiä.

Saimme myös langattomat mikrofonit käyttöömme. Mikki teipataan poskeen ja itse lähetin piilotetaan vaatteiden alle ns. mikkipussiin. Mikkivöitä jossa pussi on kiinni on paljon erilaisia niin että lähettimen voi sijoittaa esimerkiksi lapaluiden väliin, reiden ulkosyrjälle tai kylkeen. Lähetin on yllättävän suuri mötikkä ja sen paikka täytyy ajatella niin että se häiritsee mahdollisimman vähän. Jos esimerkiksi jossain kohtauksessa makaa selällään, ei ole erityisen mukavaa jos lähetin on selänpuolella. On hyvä että mikit tulevat käyttöön jo näin aikaisessa vaiheessa, jotta niiden kanssa tottuu olemaan.

Petja Lähde
Petja Lähde näyttelee musikaalissa mm. Ambitea, matadoria, norjalaista ja lääkäriä.

Itse odotan jo malttamattomana läpimenoja. Vasta läpimenoissa asiat selkiytyvät. Kun harjoitellaan yksittäisiä kohtauksia, niihin lähtee aina ns. nollasta. Oikeastihan edellisen kohtauksen tapahtumat vaikuttavat aina seuraavaan ja esityskierrokset voivat olla paljon suuremmat kuin mitä harjoituksissa on ajatellut. Koko jutun läpimenoissa oppii myös säätelemään energiaa. Yhden kohtauksen voi jaksaa paahtaa sata lasissa, mutta kahta ja puolta tuntia ei pysty meuhkaamaan pää punaisena vaan jossain on oltava suvanto kohtia.

Sinikka Salminen, näyttelijä

Jaa:
Share