Työn touhussa taas ja edelleen olen sitä mieltä, että tästä tulee paras juttu ikinä.

Syksyn aloitus on teattereissa aina vähän rikkonaista sillä jotkut näyttelijät ovat kesäteattereissa ja kesäteattereiden esityskausi on viime vuosina venynyt pitkälle elokuuhun ja se tarkoittaa sitä että osa näyttelijöistä ei pääse ensimmäisellä viikolla kaikkiin harjoituksiin. Tämä taas aiheuttaa harmaita hiuksia ohjaajalle, joka suunnittelee harjoitusaikataulut. Ei voida harjoitella kuin niitä kohtauksia josta ketään ei puutu, sillä puuttuvan näyttelijän kanssa on turhauttavaa yrittää näytellä. Kummasti pääsimme silti viikon aikana kaikki ykköspuoliskon kohtaukset läpi, vaikkakin hyppien epäkronologisesti kohtauksesta toiseen.

Harjoitukset alkoivat päänäyttämöllä oikeissa lavasteissa, kun keväällä vielä harjoittelimme harjoitussalissa jonka lattiaan oli teipeillä merkitty lavasteiden paikat. Keväällä hahmottelimme kohtauksia ja tansseja, nyt tähtäimessä on kuukauden päässä häämöttävä ensi-ilta ja sen huomaa työtahdissa. Harjoitusilmapiiri on selkeästi päämäärähakuisempaa ja keskittyneempää.

IMG_7207
Tanssiharjoitukset keskeneräisissä lavasteissa.

Kun kaksiosainen työpäivä pyörähtää käyntiin, niin sitä vastaan ei auta taistella. Se imaisee mukaansa ja yhtäkkiä tuntuu kuin kesää ei olisi välissä ollutkaan. Kun käy töissä kaksi kertaa päivässä neljä tuntia kerrallaan, niin mieli ei pääsee irtautumaan jutusta ollenkaan, vaan pää prosessoi kaiken aikaa. Kuulostaa näin kirjoitettuna kauhealta, mutta oikeasti se on aika ihanaa. Saa luvan kanssa humahtaa toiseen maailmaan. Itselläni henkilökohtaisesti tuntui kuitenkin olevan pienoisia käynnistysongelmia. Ihan kuin olisi ollut kokovartalokipsissä ja pää jäässä. Onneksi se ei kestänyt kuin pari ensimmäistä päivää. Jotenkin sain itseni käyntiin ja loppuviikkoon mentäessä olo rentoutui huomattavasti ja sai taas vähän roolihenkilöstään kiinni.

Usein kysytään, miten näytteljät pystyvät muistamaan repliikkinsä. Ainakin omalla kohdallani voin kertoa, että tekstin opetteleminen on yksi helpoimmista asioista työssäni. Hankalampaa on kuulla mitä vastanäyttelijä sanoo ja ymmärtää mitä itse sanoo. Itselläni ei ole koskaan (koputan puuta) ollut vaikeuksia tekstin oppimisessa. Itse asiassa nautin siitä vaiheesta kun tekstiä saa päntätä päähän. Esimerkiksi laulujen sanat. Olin päättänyt kesän aikana opetella kaikkien omien kappaleitteni sanat, sillä tiesin että se helpottaa töiden aloittamista olellisesti kun ei tarvitse enää kantaa nuottipapereita kohtauksissa mukana. Ja kun loppukesästä aloin harjoittella niitä, niin huomasin että osasin ne jo, vaikka keväällä en todellakaan ollut yrittänyt painaa niitä mieleeni. Sanat olivat tarttuneet päähäni vahingossa. Näytelmän tekstiä opettelin jo keväällä ja sen palauttaminen kahden kuukauden tauon jälkeen oli myös yllättävän helppoa.

Muutama vuosi sitten teimme näytelmän nimeltä Deadline. Koko juttu alkoi roolihenkilöni monologilla jonka pääaiheena oli peliteoria ja matemaattiset kaavat. Muistan miten kutkuttavaa oli paukuttaa tekstiä päähän ja hallita niin hankalaa kieltä. Hyvää muistitreeniä oli myös se, kun teatteri koulussa teimme kokonaisen näytelmän italiaksi, vaikka kukaan meistä ei osannut puhua italiaa. Ei edes ohjaaja. Siinä oli muisti koetuksella kun piti muistaa repliikkejä kielellä jota ei osannut. Italiankielinen teksti teki niin syvän muistijäljen, että muistan edelleen siitä pitkiä pätkiä, vaikka normaalisti näytelmien tekstit katovat päästä hyvinkin nopeasti esityskauden päätyttyä.

Elomessujen ulkolavalla
Elomessujen ulkolavalla.

Viikko huipentui Elomessuihin ja Verkatehtaan alue täyttyi kojuista ja messuvieraista. Teatterilla oli avoimet harjoitukset joita halukkaat pääsivät seuraamaan ja ihan mukavasti oli väkeä liikkeellä. Lauantaina meillä oli kolme kertaa 45 minuutin avoimet harjoitukset ja sunnuntaina kaksi kertaa. Molempina päivinä oli myös ulkolavalla vartin mittainen show.

Lunttilaput ulkolavan esitystä varten.
Lunttilaput ulkolavan esitystä varten.

Avoimista harjoituksista jäi hyvä maku suuhun. Yleisön edessä harjoitteleminen ei aina ole ihan yksinkertaista. Toisaalta pitäisi antaa asiasta kiinnostuneille realistinen kuva siitä, miten teatterissa työskennellään, mutta samalla olisi hyvä että yleisö innostuisi näkemästään ja ostaisi lipun nähdäkseen valmiin esityksen. Joskus on käynyt niinkin, että avoimissa harjoituksissa näytellään harjoittelemista tai esitetään valmiita kohtauksia ja sehän ei anna oikeaa kuvaa harjoittelemisesta, sillä joskus harjoitusten seuraaminen voi olla hyvinkin pitkästyttävää, kun hiotaan pieniä yksityiskohtia uudestaan ja uudestaan. Mielestäni me pystyimme viikonlopun aikana harjoittelemaan rennosti yleisön kanssa. Harjoitustilanne oli oikea ja kohtaukset menivät oikeasti eteenpäin.

Hyvillä mielin voi paketoida ensimmäisen työviikon. Nyt voi parin päivän ajan antaa äänen ja kehon levätä. Alkavalla viikolla taitavat olla jo kaikki näyttelijätkin paikalla.

Sinikka Salminen, näyttelijä

Jaa:
Share