Ensimmäinen lukutreeni

Naisia hermoromahduksen partaalla – musikaalin ensimmäinen lukutreeni teatterin harjoitussalissa. Tätä on odotettu. Ensimmäisen kerran kuulin musikaalista yli vuosi sitten, kun keskustelin Kirsi-Kaisa Sinisalon (teatterinjohtaja) kanssa tulevista jutuista. Olin silloin jäämässä äitiyslomalle ja ilmaisin mielenkiintoni tätä juttua kohtaan. En ollut nähnyt elokuvaa, mutta tiesin sen kyllä. Musikaalissa tuntui olevan kaikki asiat kohdallaan. Iso Broadway-musikaali ja Suomen kantaesitys. Huhhuh. Niin hienolta kuulostava juttu, että halusin ehdottomasti olla mukana.

Joskus viime syksynä sain kuulla, että pääsen näyttelemään Pepaa, musikaalin päähahmoa. En uskonut asiaa ennenkuin näin nimeni ilmoitustaululla.

Kaikki istuvat pitkän pöydän ääreen. Mukana on vierailijoita. Petjan olen nähnyt kesäteatterissa, mutta en tunne. Matti on mukana Suomi sataa ja tuulee – esityksessä, mutta en tunne (olemme kyllä kätelleet). Miikka on tuttu kasvo kaupungilta, olemme hei – tuttuja. Maxim ja Emppu. Empun tunnistan kirjastosta. Muut ovat vanhoja tuttuja työkavereita. Maiju Sallaksen (ohjaaja) kanssa olen tehnyt töitä aikaisemmin. Samoin Jens Walentinssonin (koreografi). Olen ns. tutulla maaperällä, mutta silti jännittää. Aiemmista jutuista joissa on ollut paljon vierailijoita, tiedän että työryhmä hitsautuu kasaan harjoitusten edetessä. Niin on käynyt joka ikinen kerta. Alkuun jännittää ja on painetta tutustua uusiin ihmisiin, mutta ensi-iltaan tultaessa kaikki ovat yhtä rakkaita ja tärkeitä kuin nekin joiden kanssa on tehnyt töitä jo kymmenen vuotta. Tässä ammatissa joutuu menemään iholle. Silloin on vaikea olla tutustumatta.

Kohta alkaa esittelykierros ja pitää kertoa oma nimi, kuka on ja mitä tekee. Ei hätää olen harjoitellut kotona.

– Hei olen Sinikka ja näyttelen Pepaa.

Sydän hakkaa ja hikoiluttaa. Tässä sitä vapistaan. Ammatti esiintyjä vaikka pelkkä oman nimen ääneen sanominen saa pään tärisemään.

Esittelykierroksen jälkeen luemme käsikirjoituksen kannesta kanteen. Olen lukenut tekstiä kotona ja nauranut ääneen. Teksti on lyhyttä, napakkaa ja hauskaa. Ehdottomasti paras musikaali teksti jonka olen lukenut. Ja nyt, kun kuulee tekstin oikeiden näyttelijöiden lukemana ja kuulee biisit, jotka kapellimestari Antti Paranko soittaa tietokoneeltaan aina oikeissa kohtaa, se kuulostaa vieläkin paremmalta. Se on aivan oikeasti upea juttu. Mielikuvat kohtauksista pyörivät päässä ja samalla hirvittää miten iso kakku itsellä on. Kakku eli rooli. Selviääkö siitä? Onneksi sitä ei tarvitse tehdä yksin. Tässä jutussa päärooli on yksi rooli muiden joukossa. Pepa on kyllä näkökulma henkilö, mutta koko näytelmä ei makaa pääroolin harteilla. Tämä on ehdottomasti koko työryhmän juttu. Niin ja senhän takia näitä juttuja harjoitellaan, että niitä harjoitellaan. Kenenkään ei tarvitse olla valmis ensimmäisissä lukutreeneissä.

Teemme musikaalia ns. yliheittona. Eli harjoittelemme keväällä 4 viikkoa, jonka jälkeen jätämme sen lepäämään kesän ajaksi. Elokuun ensimmäinen päivä palaamme sorvin ääreen ja ensi-ilta on 14.9.

Näiden neljän viikon aikana on tarkoitus kahlata koko juttu läpi. Keskitymme musiikkiin ja tansseihin, mutta teemme pohjat myös kohtauksiin. Eli jonkinlaista runkoa: tää tulis täältä ja menis tänne ja olis tässä kun sanois tälleen ja sitten tää tanssis ja laulais tälleen. Eli saa tehdä ilman paineita. Paineita aletaan ottaa sitten joskus syssymällä.

Ihanaa olla näin päreinä tästä jutusta. Tässä on kaikki palaset kohdallaan.

Sinikka Salminen, näyttelijä

Jaa:
Share