Näyttelijä saa monena olla…

Näyttelijä saa olla monena, ja sehän se tässä hienointa onkin. Tällä kertaa hyppään valokuvaaja Robert Kincaidin saappaisiin näytelmässä Hiljaiset sillat. Tarina on hieno, lämmin ja pakahduttava. Ja aina kun tarinaa kerrotaan yleisölle ei saisi olla häiriötekijöitä, jotka vievät ajatusta sivuun itse näytelmästä. Hiljaisissa silloissa roolihenkilöni on ammatti-valokuvaaja ja haluan, että roolihenkilöni toiminta lavalla on luonnollista.

Aina kun on mahdollista ja aikataulu antaa myöten, useimmat näyttelijät syventävät rooliansa tutustumalla esittämänsä henkilön ammattiin, harrastukseen tai erikoistaitoon. Varsinkin jos se on oleellisessa osassa näytelmässä.

Olen ns. sunnuntaikuvaaja, joten jonkun pitää kädestä pitäen näyttää, miten homma toimii ammattitasolla. Ja kenenpä muun puoleen kääntyä kuin maailmanmatkaaja ammattikuvaaja Terho Aallon puoleen. Sattumoisin Terholla oli ollut samansuuntaisia ajatuksia. Hän oli miettinyt, tarvitsenko apua kamerankäsittelyssä ja että hän auttaisi mielellään.

Ja miten tärkeä oppitunti se olikaan! Kun aikaa on vähän, sivuutettiin valokuvauksen perusteet ja keskityttiin siihen mikä näyttää aidolla. Ja täytyy sanoa, että maaginen hetki oli seurata Terhon liikettä ja katsetta, kun hän näytti, miten hän toimii kuvauspaikalla. Ajattelin, että juuri tuolta sen pitää näyttää, kun Robert mittailee katseellaan siltaa, jolla Francesca seisoo ja kuuntelee Robertin jutustelua valokuvaamisesta ja matkoistaan maailman ääriin.

Terho toi mukanaan näytelmän aikakauteen sopivan kuvauskaluston, minkä saan käyttööni näyttämöllä.  On tärkeää päästä käsittelemään kalustoa jo mahdollisimman aikaisessa vaiheessa harjoituksissa, silloin siitä tulee luonnollista ja osa roolihahmoa. Kameroiden ja jalustan käsittelyyn, toiminnan ja tekstin harjoittelemiseen menee aikaa ja varsinkin niiden yhdistämiseen. Opetuksen lomassa kuuli samalla monta herkullista tarinaa ja sattumusta Terhon uran varrelta.

Nyt ollaan treenattu vasta tasan kaksi viikkoa ja kameran käsittely ja roolityö on vasta aluillaan. Mutta missä ollaankaan helmikuun lopulla? Se selviää tulemalla katsomaan valmista näytelmää.

Lasse Sandberg

Jaa:
Share

Hiljaiset sillat hiljalleen valmisteilla

Helmikuussa ensi-iltaan tuleva ensi-iltamme, romanttinen draama Hiljaiset sillat on ihanassa vaiheessa. Se on muuttumassa ideoista olemassa olevaksi. Jokaisen osa-alueen taiteilija pääsee kiinni omaan maisemaansa teoksessa.

Joidenkin kanssa ollaan jo työssä pidemmällä, kuin toisten. Ohjaajan toimessani olen palaveerannut pukusuunnittelija Anne Laatikaisen ja lavastaja Juha Mäkipään kanssa pitkin syksyä. Heidän suunnittelutyönsä on jo pääosin takana. Pukuja on viime viikolla sovitettu ensimmäisen kerran, vaikka suunnitelmiin tuli vielä pari muutosta. Eilen ilmenneet muutokset pukuihin toteutetaan ensi vuoden puolella, kun ollaan päästy näyttämölle kokeilemaan asioita todellisuudessa. Ihailen pukusuunnittelijamme Anne Laatikaisen herkkyyttä hänen miettiessään materiaaleja, värejä, kenkiä. Lavastus on lavastamolla työn alla ja osa materiaaleista vielä tilauksessa tai matkalla Hämeenlinnaan Itävallasta saakka. Tarpeistonhoitaja Maria Myrskyvuori on ihanasti etsinyt aikakauden kameroita ja filmirullia laatikoineen valokuvaaja Robert Kincaidille. Kaikki tämä on minusta taianomaisen hienoa. Rakennamme yhdessä maailmaa, jossa tässä näytelmässä kuljetaan vuodesta 65 vuoteen 89 saakka ja välillä edestakaisin vuosikymmenten välillä.

 

Francesca Johnssonin lapset Carolyn ja Michael tulevat näytelmän alussa lapsuudenkotiinsa ensimmäisen kerran äitinsä kuoleman jälkeen, innokkaan naapurinrouva Margen saattelemana. Lapset löytävät äitinsä päiväkirjan ja sitä luettuaan äidin elämä näyttäytyy heille aivan uudessa valossa. He oppivat näytelmän aikana rakkaudesta, perheestään ja itsestään ennen kuvittelemattomiaan asioita.

Tässä vaiheessa työprosessia ohjaajan päässä näytelmä valmistuu joka päivä. Luen tekstiä ja romaania päivittäin. Minulla on tapana kirjoittaa näytelmä itse koneelleni; jotenkin koen, että se siirtyy enemmän minuun kun se kulkee silmieni kautta sormiini ja tekstiksi. Alan kirjoittaessani paremmin elää näytelmän henkilöiden maailmaa, kuin jos vain lukisin tekstiä. Kirjoitan hitaammin kuin luen, joten luulen, että kirjoittaessani ajattelen asiaa syvemmin ja mietin henkilöiden tunteita, paikkoja ja puheen sävyjä ja taustoja. Mietin tuoksuja, eleitä, musiikkia. Siksi myös luen tekstiä itselleni ääneen. Mietin, mitä näyttelijät tulevat minulta kysymään ja mitä he esittämistään henkilöistä mahdollisesti ajattelevat. Olen kuunnellut erityylistä musiikkia samalla kun luen itselleni ääneen, miettinyt millainen on Johnssonien keittiöradio, mitä sieltä kuuluu, millainen on ollut radiosta vuonna 65 tuleva ohjelma nimeltään Keskipäivän karjauutiset ja millaista kitaramusiikkia kanavalla noiden uutisten jälkeen on soitettu, miten saamme näyttämölle kuumaa kasviskeittoa, millaista brandya Francescalla on kaapissaan ja millainen on hänen isältään Italiassa saama kilpikonnanluinen hiussolki. Tämä on ihanaa uppoamista tarinan maailmaan. Entä jos Johnssonien perhe on musisoinut yhdessä, mitä he ovat soittaneet ja laulaneet. Miten sota on vaikuttanut perheen isään, jolla eittämättä on melko erikoisia tapoja. Lievästi sanottuna, hän on juuttunut kummallisiin rutiineihinsa. Miten italiasta kotoisin oleva Francesca on sopeutunut elämäänsä rauhallisessa pikkukaupungissa ja mitä hän on jäänyt synnyinmaastaan Italiasta kaipaamaan.

Silta on tietenkin merkittävässä osassa näytelmässä nimeltään Hiljaiset sillat. Millainen tuo silta tulee olemaan, sen tietää vielä ainoastaan lavastaja Juha Mäkipää ja valosuunnittelija Jari Vuori ja minä.

Tekisi mieli jakaa kuvia luonnoksista. En kuitenkaan tee niin. Näytelmä kertoo syvästä rakkaudesta, joka yllättää kokijansa täysin. Toivon, että me voimme antaa teille helmikuussa sykähdyttävän, romanttisen yllätyksen. Luonnoskuvat kyllä kertoisivat enemmän kuin nämä vähän yli 500 sanaa. Toivon, että me voimme helmikuussa tarjota teille paljon enemmän, syvempiä yllätyksiä, kokemuksia, kuin mihin vain yksi aistimme, näkö luonnoskuvien kautta antaisi mahdollisuuden. Että se, mitä tänäänkin Hiljaisten siltojen tuotantokokouksessa yhdessä tuotantotiimin kanssa toisillemme jaoimme ja suunnittelimme yllättäisi katsojan ja saisi hänet edes vähän uskomaan ihmeisiin ja siihen, että yhdessä olemme enemmän.

Jaa:
Share