Hiljaiset sillat hiljalleen valmisteilla

Helmikuussa ensi-iltaan tuleva ensi-iltamme, romanttinen draama Hiljaiset sillat on ihanassa vaiheessa. Se on muuttumassa ideoista olemassa olevaksi. Jokaisen osa-alueen taiteilija pääsee kiinni omaan maisemaansa teoksessa.

Joidenkin kanssa ollaan jo työssä pidemmällä, kuin toisten. Ohjaajan toimessani olen palaveerannut pukusuunnittelija Anne Laatikaisen ja lavastaja Juha Mäkipään kanssa pitkin syksyä. Heidän suunnittelutyönsä on jo pääosin takana. Pukuja on viime viikolla sovitettu ensimmäisen kerran, vaikka suunnitelmiin tuli vielä pari muutosta. Eilen ilmenneet muutokset pukuihin toteutetaan ensi vuoden puolella, kun ollaan päästy näyttämölle kokeilemaan asioita todellisuudessa. Ihailen pukusuunnittelijamme Anne Laatikaisen herkkyyttä hänen miettiessään materiaaleja, värejä, kenkiä. Lavastus on lavastamolla työn alla ja osa materiaaleista vielä tilauksessa tai matkalla Hämeenlinnaan Itävallasta saakka. Tarpeistonhoitaja Maria Myrskyvuori on ihanasti etsinyt aikakauden kameroita ja filmirullia laatikoineen valokuvaaja Robert Kincaidille. Kaikki tämä on minusta taianomaisen hienoa. Rakennamme yhdessä maailmaa, jossa tässä näytelmässä kuljetaan vuodesta 65 vuoteen 89 saakka ja välillä edestakaisin vuosikymmenten välillä.

 

Francesca Johnssonin lapset Carolyn ja Michael tulevat näytelmän alussa lapsuudenkotiinsa ensimmäisen kerran äitinsä kuoleman jälkeen, innokkaan naapurinrouva Margen saattelemana. Lapset löytävät äitinsä päiväkirjan ja sitä luettuaan äidin elämä näyttäytyy heille aivan uudessa valossa. He oppivat näytelmän aikana rakkaudesta, perheestään ja itsestään ennen kuvittelemattomiaan asioita.

Tässä vaiheessa työprosessia ohjaajan päässä näytelmä valmistuu joka päivä. Luen tekstiä ja romaania päivittäin. Minulla on tapana kirjoittaa näytelmä itse koneelleni; jotenkin koen, että se siirtyy enemmän minuun kun se kulkee silmieni kautta sormiini ja tekstiksi. Alan kirjoittaessani paremmin elää näytelmän henkilöiden maailmaa, kuin jos vain lukisin tekstiä. Kirjoitan hitaammin kuin luen, joten luulen, että kirjoittaessani ajattelen asiaa syvemmin ja mietin henkilöiden tunteita, paikkoja ja puheen sävyjä ja taustoja. Mietin tuoksuja, eleitä, musiikkia. Siksi myös luen tekstiä itselleni ääneen. Mietin, mitä näyttelijät tulevat minulta kysymään ja mitä he esittämistään henkilöistä mahdollisesti ajattelevat. Olen kuunnellut erityylistä musiikkia samalla kun luen itselleni ääneen, miettinyt millainen on Johnssonien keittiöradio, mitä sieltä kuuluu, millainen on ollut radiosta vuonna 65 tuleva ohjelma nimeltään Keskipäivän karjauutiset ja millaista kitaramusiikkia kanavalla noiden uutisten jälkeen on soitettu, miten saamme näyttämölle kuumaa kasviskeittoa, millaista brandya Francescalla on kaapissaan ja millainen on hänen isältään Italiassa saama kilpikonnanluinen hiussolki. Tämä on ihanaa uppoamista tarinan maailmaan. Entä jos Johnssonien perhe on musisoinut yhdessä, mitä he ovat soittaneet ja laulaneet. Miten sota on vaikuttanut perheen isään, jolla eittämättä on melko erikoisia tapoja. Lievästi sanottuna, hän on juuttunut kummallisiin rutiineihinsa. Miten italiasta kotoisin oleva Francesca on sopeutunut elämäänsä rauhallisessa pikkukaupungissa ja mitä hän on jäänyt synnyinmaastaan Italiasta kaipaamaan.

Silta on tietenkin merkittävässä osassa näytelmässä nimeltään Hiljaiset sillat. Millainen tuo silta tulee olemaan, sen tietää vielä ainoastaan lavastaja Juha Mäkipää ja valosuunnittelija Jari Vuori ja minä.

Tekisi mieli jakaa kuvia luonnoksista. En kuitenkaan tee niin. Näytelmä kertoo syvästä rakkaudesta, joka yllättää kokijansa täysin. Toivon, että me voimme antaa teille helmikuussa sykähdyttävän, romanttisen yllätyksen. Luonnoskuvat kyllä kertoisivat enemmän kuin nämä vähän yli 500 sanaa. Toivon, että me voimme helmikuussa tarjota teille paljon enemmän, syvempiä yllätyksiä, kokemuksia, kuin mihin vain yksi aistimme, näkö luonnoskuvien kautta antaisi mahdollisuuden. Että se, mitä tänäänkin Hiljaisten siltojen tuotantokokouksessa yhdessä tuotantotiimin kanssa toisillemme jaoimme ja suunnittelimme yllättäisi katsojan ja saisi hänet edes vähän uskomaan ihmeisiin ja siihen, että yhdessä olemme enemmän.

Jaa:
Share

Teatterilaisten syksy alkoi

Kuumat tunnelmat aloittivat Hämeenlinnan Teatterin syyskauden elokuun ensimmäisenä päivänä, kun musiikkikomedian Tahtien sota tähdet taas saapuivat töihin. Vadelmakakun ja tervetuliaiskahvien voimin muisteltiin biisejä ja tansseja ja suunniteltiin uusia markkinointijuttuja. Ensi maistiaisia tästä 90-luvun nostalgiasta saa netistä elokuun toisella viikolla ja livenä makupaloja kokemaan pääsee jo Elomessuilla 11.-12.8. ja Taiteiden yössä 24.8.

Meille teatterilaisille on merkittävä tapaus, että esityksemme Ingmar Bergmanin Kohtauksia eräästä avioliitosta– draamasta vierailee Pohjoismaiden suurimman teatterifestivaalin Tampereen Teatterikesän Pääohjelmistossa 11. ja 12.8. Tämä jo vuonna 2017 ensi-iltansa saanut täysiä katsomoita vetänyt esitys nähdään muutamia kertoja vielä elo-syyskuussa Hämeenlinnassa omassa ohjelmistossamme.

Vaikka rantatuolissa ja rentouttavissa halkohommissa olenkin enimmäkseen aikaani viettänyt, en kokonaan ole päässyt irti teatterin taikamaailmasta kuitenkaan. Kesän aikana tuli seikkailtua katsomassa esityksiä, taidenäyttelyitä, keikkoja ja oopperoita kaikkiaan 20 eri tilaisuudessa. Elämyksiä on tullut koettua Kainuussa, Pohjanmaalla, Satakunnassa, Pirkanmaalla ja Hämeessä laidasta laitaan. Kesällä tietty näihin elämyksiin liittyy vahvasti myös ystävien tapaaminen ja rento yhdessäolo.

Lehdessä naapurikaupungin teatterin taiteellinen johtaja sanoi, että taide kuolee laitoksissa. Ainakin niissä laitoksissa ja instituutioissa, joissa minä olen taidetta käynyt tsekkailemassa, se näyttää vahvasti hengittelevän ja voivan oikein hyvin. Erityisen iloinen olen raadittamistani kuuden nuoren taiteilijan Veikko Sinisalo- kilpailun finaalista. Meitä raatilaisia olivat lisäkseni taiteilijaprofessori, ohjaaja Mikko Roiha ja näyttelijä Tuukka Vasama. Kuusi alle 30- vuotiasta taiteilijaa oli koonnut kukin 20 minuutin monologiesityksen, ja huh, niissä todellakin oli väitettä ja tunnetta. Niissä oli juuri sitä jytyä, mitä taiteeksi sanotaan. Raadittaminen ei ollut helppoa, kaikkea muuta. Tulenpalavasti on myös palautteemmekin otettu vastaan. Uskallan siis väittää, että taide ei ole nääntymässä mihinkään. Mitä enemmän maailmassa sekoillaan, eletään hullujen poliitikkojen ja ilmastonmuutoksen ja siirtolaisvirtojen mylläköissä, sitä vahvemmin taide ottaa kantaa. Jopa meidän komediamme Tahtien sota on ajassaan kiinni; siinä tangomaailma sulkee rajansa ja yrittää näännyttää toisinajattelijat, vaan kuinkas sitten kävikään.

Niinpä minä, 90- luvun nuori aikuinen Teatterikoululainen, oheisessa kuvassa kurssitoverini, Hämeenlinnna Teatterin näyttelijän Jarkko Tiaisen kanssa Vanhan YO- talon takahuoneessa vuonna 1994 valmistautumassa lauluiltaan, toivotan teidät tervetulleiksi Hämeenlinnan Teatteriin – Tukka takana ja syyskausi edessä.

Jaa:
Share

Tahtien sotaa ja Mustaa kahvia

Kevätpäivien kynnyksellä julkistimme tänään syyskauden ohjelmistomme.
Syyskuussa on peräti kaksi ensi-iltaa: kantaesitys musiikkikomediasta Tahtien sota ja kantaesitys Christien dekkarista Kahvi mustana. Syyskauden ohjelmistossa jatkaa Bergmanin Kohtauksia eräästä avioliitosta sekä lastennäytelmä Viiru muuttaa.

Syksyn valmistelut ovat meillä jo pitkällä ja onkin ihanaa saada vihdoin kertoa ja näyttää mitä olemme tekemässä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Tahtien sotaa on harjoiteltu jo yli kuukausi. Lavasteita tehdään kiivaimmillaan. Puvut ja peruukit ovat työn alla. Uusia markkinointikanavina on käytetty tekemällä vlogia ja videoita YouTubeen ja facebookiin.

Aika moni ihmetteli myös teatterin sivuille ilmestyneitä erilaisia kahvikuppi- ja kahvinkeittovideoita. Kukaan ei voinut arvata, että kyseessä on makupalat Agatha Christien Poirot- dekkarista Kahvi mustana. Tarina on alunperinkin kirjoitettu näytelmäksi, mutta myöhemmin sovitettu romaaniksi. Kuka voisi olla sopivampi suomalainen Poirot kuin Hannu Huuska. Poirot:n pienet harmaat aivosolut saavat kovasti pohdittavaa, kun kuuluisan tiedemiehen kauniissa maalaishuvilassa tapahtuu murha. Näyttelijämmekään eivät vielä tiedä kuka on murhaaja. Heille ei ole annettu luettavaksi näytelmän loppuratkaisua, joten harjoitellessaan he eivät tiedä kuka heistä on murhaaja. Ohjaaja antaa näytelmän lopun vasta syksyllä näyttelijöille opittavaksi.

Tässä työssä ei todellakaan tule tylsää päivää: puvusto on tehnyt pukuja seinäjokilaiseen tangoon joka on maustettu Tahtien sodalla, sekä 30- luvun tyylikästä englantilaista maalaiskauneutta kampaamon kompatessa peruukeilla ja parroilla. Vain Poirot`n puku on teetetty ulkopuolisella vaatturilla. Lavastamo ahertaa akselilla avaruus, Viirun uusi koti, marmorilattia ja Rytöpirtti. Markkinoinnissa saamme keksiä alati uusia väyliä ja keinoja.

Tämä kausi on minulle henkilökohtaisestikin oikein mukava, sillä meillä on töissä ohjaajana kaksi edeltäjääni – Riku Suokas on Hämeenlinnan Teatterin entinen johtaja ja Hannu Huuska johti Kajaanin Runoviikkoa pitkään muutama vuosi ennen minua. Heiltä molemmilta olen saanut oppia ja evästystä urani varrella. On hienoa, että sain heidät nyt Hämeenlinnaan.

Ohjelmisto on teatterinjohtajan luoma kokonaisuus. Jotkut toteutuvat näytelmät ovat puhtaasti omia ideoitani ja haaveitani tai itse löytämiäni ajatuksia, mutta suurin osa löytyy yhteistyössä monien taiteilijoiden, omien ja vierailijoiden kanssa. Minun vastuullani on suodattaa näistä ajatuksista se ohjelmisto, josta muodostuu yleisömme mielenkiintoinen teatterikausi. Kokonaisuuden muodostaminen on hidasta ja mielenkiintoista. Tämänkin vuoden kuluessa olen jo lukenut parikymmentä näytelmää, joista jotkut useaan otteeseen, viitisen romaania, katsonut toistakymmentä elokuvaa ja 5 kokonaista televisiosarjaa, nähnyt esityksiä useissa eri teattereissa ympäri maatamme – oopperaa, puskakomediaa, musikaalia, romanttista komediaa ja draamaa. Olen keskustellut yli kymmenen ohjaajan kanssa mahdollisista yhteistöistä, saanut kolmattakymmentä vierailuesitystarjousta. Pikku hiljaa näistä sitten muhii pääni pannussa kokonaisuus, joka teille tarjoillaan, olkaa hyvä.

Tervetuloa Hämeenlinnan Teatteriin

Jaa:
Share

Ja tosta se alkaa!

” Ja tosta se alkaa! ” – Suomen satavuotisuuden syntymäpäivien valmistelu Hämeenlinnan Teatterissa nimittäin.

Noilla sanoilla iski yksi suomalaisuuden ikoni Jussi Koskela Linnan Pohjantähdessä kuokkansa suohon ja alkoi raivata peltoa Koskelan torpalle.

Suomi sataa ja tuulee

Me täällä Hämeenlinnan Teatterissa iskemme tänään kuokkamme, emme suohon emmekä kiveen, vaan uutta, kotimaista musiikkiteatteria olevaan Suomi sataa ja tuulee- näytelmään. Tänään aloitamme  treenit 16. helmikuuta olevaa ensi-iltaa varten. Samalla avautuu tämä teatterin ihka uusi blogi, jossa seuraamme näytelmän harjoituksia kulisseissa, ompelimossa, lavastamossa ja kurkistellaan taiteilijoidemme ajatuksia ja keksimyksiä. Tarpeistossa, puvustossa ja lavastamossa on taas monta metkua keksittynä katsojien iloksi.

Lukuharjoitus

Tänään luemme Henna-Maija Alitalon ja minun kirjo
ittamani tekstin yhdessä työryhmän kesken. Kuuntelemme Jarkko Martikaisen sanoittamat ja Petri Tiaisen säveltämät biisit. Näemme pukusuunnittelija Anne Laatikaisen luonnokset puvuista peräti 46 näytelmässä esiintyvälle hahmolle ja usealle kansallisuudelle. Yleensä tässä vaiheessa lavastajakin esittelee lavastussuunnitelman, mutta nyt on niin, että lavastajamme Eira Lähteinen on Israelissa pystyttämässä taidenäyttelyään. Lavastussuunnitelma esitellään sitten ensi viikolla vasta, kun Eira on palannut.

Henna-Maija aloitti tämän näytelmän tekemisen jo noin vuosi sitten pitäessään kotouttaminen kulttuurin keinoin työpajoja maahanmuuttajille. Yli sadasta osallistujasta parikymmentä henkeä antoi oman tarinansa näytelmään aiheeksi. Minä liityin kirjoittajatiimiin helmikuussa, kun olin saanut Kultalammen ohjatuksi ensi-iltaan. Siitä lähtien onkin sitten kaikki kirjoitusajatukset olleet tiiviisti materiaalinkeruussa tätä esitystä varten. Ja toden totta, oikea elämä ja maailmameno ovat olleet niin vauhdikkaita, että totuus sivelee mielikuvituksen rajoja.

Kevättalvella porukkaamme liittyivät Jarkko Martikainen, Petri Tiainen ja Ari Numminen. Sitten työstimmekin tätä ihanassa yhteistyössä. Keväällä työstimme biisejä, kesällä tekstiä ja erityisesti nyt syksyllä olemme palaveeranneet koreografi Arin ja puvustaja Annen kanssa ideoiden hahmoja ja testaillen
ajatuksiamme.

LukuharjoitusTämä Suomi sataa ja tuulee- näytelmän valmistumisen seuraaminen on valittu pilotiksi Teatterimuseon Teatterin ABC- hankkeeseen. Pitkin harjoitusaikaa teemme hankkeeseen liittyen videoita teatterimme eri ammateista ja osaamisesta Teatterimuseolle. Niitä laitetaan näkyviin myös omille nettisivuille ja faceen ja youtubeen. Keväällä kasi- ja ysiluokkalaisia tulee seuraamaan harjoituksiamme. Olemme mukana myös lasten ja nuorten Kulttuuripolussa jälleen helmikuussa. Mutta kerrotaan niistä sitten lähemmin lisää.

Ja tästä se nyt sitten ihan oikeasti vasta tosissaan lähtee!

Jaa:
Share