Arkisto tammikuu 2019

Näyttelijä saa monena olla…

Näyttelijä saa olla monena, ja sehän se tässä hienointa onkin. Tällä kertaa hyppään valokuvaaja Robert Kincaidin saappaisiin näytelmässä Hiljaiset sillat. Tarina on hieno, lämmin ja pakahduttava. Ja aina kun tarinaa kerrotaan yleisölle ei saisi olla häiriötekijöitä, jotka vievät ajatusta sivuun itse näytelmästä. Hiljaisissa silloissa roolihenkilöni on ammatti-valokuvaaja ja haluan, että roolihenkilöni toiminta lavalla on luonnollista.

Aina kun on mahdollista ja aikataulu antaa myöten, useimmat näyttelijät syventävät rooliansa tutustumalla esittämänsä henkilön ammattiin, harrastukseen tai erikoistaitoon. Varsinkin jos se on oleellisessa osassa näytelmässä.

Olen ns. sunnuntaikuvaaja, joten jonkun pitää kädestä pitäen näyttää, miten homma toimii ammattitasolla. Ja kenenpä muun puoleen kääntyä kuin maailmanmatkaaja ammattikuvaaja Terho Aallon puoleen. Sattumoisin Terholla oli ollut samansuuntaisia ajatuksia. Hän oli miettinyt, tarvitsenko apua kamerankäsittelyssä ja että hän auttaisi mielellään.

Ja miten tärkeä oppitunti se olikaan! Kun aikaa on vähän, sivuutettiin valokuvauksen perusteet ja keskityttiin siihen mikä näyttää aidolla. Ja täytyy sanoa, että maaginen hetki oli seurata Terhon liikettä ja katsetta, kun hän näytti, miten hän toimii kuvauspaikalla. Ajattelin, että juuri tuolta sen pitää näyttää, kun Robert mittailee katseellaan siltaa, jolla Francesca seisoo ja kuuntelee Robertin jutustelua valokuvaamisesta ja matkoistaan maailman ääriin.

Terho toi mukanaan näytelmän aikakauteen sopivan kuvauskaluston, minkä saan käyttööni näyttämöllä.  On tärkeää päästä käsittelemään kalustoa jo mahdollisimman aikaisessa vaiheessa harjoituksissa, silloin siitä tulee luonnollista ja osa roolihahmoa. Kameroiden ja jalustan käsittelyyn, toiminnan ja tekstin harjoittelemiseen menee aikaa ja varsinkin niiden yhdistämiseen. Opetuksen lomassa kuuli samalla monta herkullista tarinaa ja sattumusta Terhon uran varrelta.

Nyt ollaan treenattu vasta tasan kaksi viikkoa ja kameran käsittely ja roolityö on vasta aluillaan. Mutta missä ollaankaan helmikuun lopulla? Se selviää tulemalla katsomaan valmista näytelmää.

Lasse Sandberg

Jaa:
Share

Kuulumisia Hiljaisilta silloilta

Hämeenlinnan Teatterin syyskausi päättyi hyvien tuulien alla; saavutimme tai ylitimme kaikki tavoitteemme. Kiitos siitä erityisesti yleisöllemme, joka jaksoi kannustaa meidät pimeän syksyn yli.

Kevätkauden aloitimme Hiljaisten siltojen harjoituksilla 2. tammikuuta. Ensi-ilta on  21. helmikuuta.

Hiljaiset sillat on tositarinaan perustuva romanttinen draama, jonka Sari Niinikoski on sovittanut näyttämölle ensimmäisen kerran jo vuonna 2003. Parhaiten näytelmä varmastikin tunnetaan Clint Eastwoodin ohjaaman elokuvana, jossa hän itse näytteli pääroolit yhdessä Meryl Streepin kanssa.

Musikaalikin siitä on tehty, mutta sitä ei ole vielä koskaan Suomessa esitetty. Itsekin olen kuullut sen vain levytä, koska en ole pystynyt lähtemään Broadwaylle tai Lontooseen tai Singaporeen siitä nauttimaan.

Meillä tämän ihanan näytelmän päärooleissa nähdään Sinikka Salminen ja Lasse Sandberg.

Erityisen antoisaa oli päästä heti ensimmäisen harjoituspäivän iltana lukemaan näytelmä Juliuksen olohuoneeseen yleisölle. Itsellekin lukukokemus, johon yllättäen pääsin näyttelemään, oli kuin meditaatio, joka syventää läheisyyttäni tämän lämpimän tekstin kanssa. Kävihän niin, että vuosi todellakin alkoi hyvällä tuulella Aapeli- myrskyn myllertäessä. Junavuorot olivat sekaisin ja yksi näyttelijä ei pääsyyt töihin. Siksi minäkin yllättäen luin yhtä näytelmän rooleista.

Viime vuoden lopussa meillä oli jo muutama lukutilaisuus, joissa myös yleisö sai lukea näytelmää kanssamme. Oli mukavaa nähdä Juliuksen olohuoneessa joitakin henkilöitä, jota olivat olleet jo tälläisessä tilaisuudessa mukana. He tulevat myös katsomaan esityksen sen harjoitusten ihan viime päivinä.

Kaiken kaikkiaan Juliuksen olohuone osoittautui oikein mukavaksi ja tunnelmalliseksi paikaksi pitää avoin harjoitus. Hämeenlinnan Teatterin seuraava tilaisuus siellä onkin jo 27. 2 eli Suomalaisen kulttuurin päivän aattona, jolloin Hannu Huuska ja minä luemme ja kitaristi Antti Paranko soittaa ja laulaa hämeenlinnalaisten kirjastoon jättämiä kotimaisen runouden toiveita.

Ensimmäisen harjoitusviikon olemme tutustuneet Hiljaisten siltojen maailmaan harjoitussalissa ja tällä viikolla pääsemme näyttämölle oikeampiin olosuhteisiin. Silti jo nyt on ollut upeaa sukeltaa näytelmän herkkään maailmaan. Harjoittelu vaatii tarkkaa pohdintaa siitä, miten asiat hitaasti, vaiheittain kehittyvät Francescan ja Robertin kohdatessa. Hämmentävää on myös, miten rehelliseksi Francesca yht´äkkiä heittäytyy täysin vieraan ihmisen edessä.

Näytelmä on kirjoitettu hienosti niin, että Francescan lapset pääsevät uppoutumaan tarinaan vasta äitinsä kuoleman jälkeen, kun äiti haluaa kertoa heille, kuka hän todellisuudessa oli. Näytelmä tarjoaa kaikille tekijöilleen haastavaa ja innostavaa työtä. Erityisen ihanaa minulle, toimistossa normaalisti arkeani puurtavalle, on ollut taas päästä kohtaamaan taiteen tekemisen herkkyys ja tarkkuus. Kaikilla asioilla ja eleillä, esineillä ja kosketuksilla on ajateltu merkitys ja ne viestivät näytelmästä enemmän kuin teot itsessään.

Päiväharjoituksen lopuksi järjestäjä – kuiskaaja lähetti meidät tauolle huudahtaen: ” Nähdään illalla näyttämöllä ” Niinpä me teimmekin. Ja mikä ihana askel oli ottaa mukaan valo -ja äänisuunnittelijat näyttämään omia taikojaan.

Liput kannattaa varata pian, sillä ainakin lauantain päiväesitykset näyttävät menevän nopeasti täyteen.

Tervetuloa kylmän talven sydännä lämmittelemään kanssamme Hiljaisille silloille.

 

Kirsi-Kaisa Sinisalo

 

Jaa:
Share